Palvelut

Gran Palomar - kahvinautinto

18.6.2009 10.46 | ekosoppi | Artikkeli

Cafetoria on suomalaisen Andesa-yrityksen kahvipaahtimo. Andesa perustettiin vuonna 2002 motiivinamme tarjota suomalaisille herkullisia kahveja ja alkuperäistuotteita Andien vuoristosta. “Vaikka kaupalliset syyt ovat minkä tahansa liikeyrityksen perustamisen taustalla, halusimme myös edistää Perun ja Suomen välisiä suhteita ja tukea kahvintuottajien taloudellista ja sosiaalista kehitystä”, sanoo Ivan Ore, Andesan toiminanjohtaja.

“Andesa aloitti toimintansa toimittamalla Gran Palomar -erikoiskahvia toisille kahvipaahtimoille Suomessa. Samaan aikaan myimme paahdettua kahviamme erikoiskauppoille, ystäville ja työtovereille”, mainitsee Mia Nikander-Ore. “Virallisesti aloitimme paahdetun kahvin myyntimme valkoisessa neljän neliömetrin teltassa Töölön torilla kesällä 2003. Useimmat ihmiset olivat yllättyneitä nähdessään kahvipapuja ja jauhettua kahvia myytävän torilla. Pian huhut levisivät, että herkullista kahvia on tarjolla Töölön torilla. Nämä huhut tavoittivat naisen, joka omistaa kahvikaupan lähellä Töölön toria. Hän tuli luoksemme eräänä päivänä ja sanoi meille: “Haluan myydä kahvianne”. Vieläkin kahvejamme on saatavana Leenan Pähkinänsärkijä -kaupasta ja ne ovat eräät suosituimmista kahveista, joita hän myy.

Kun kahvimme kysyntä kasvoi, perustimme oman Cafetoria-kahvipaahtimon vuonna 2006. Cafetoria on nyt kauppamerkki, jota käytetetään erikoiskahveistamme ja teestämme. Cafetorian kahvivalikoima on nyt laajempi kattaen kasvavan määrän alkuperäis- ja nimikkokahveja eri puolilta maailmaa.

Andesan kauppamerkki säilyy tekstiili- ja puutöissä, joita tuomme Andien vuoristosta. Lisää tietoa Andesasta voit löytää internet-osoitteesta www.andesa.fi

“Kahvipaahtimomme avattiin lokakuussa 2006. Matkattuaan eri puolilta maailmaa raakakahvit saapuvat paahtimoon, jossa ne toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi laittamalla ne korkeaan lämpötilaan saksalaiseen gourmet paahtokoneeseen. Sen jälkeen kahvi jauhetaan ja pakataan osittain käsityönä, mikä auttaa meitä täyttämään joustavasti asiakkaiden erilaiset tarpeet ja odotukset.” www.cafetoria.fi

granpalomar.jpg

Gran Palomar koostuu erikoisvalikoimasta parhaita luonnollisia Arabica-kahvipapuja, joita viljellään Inkojen Andien korkeilla rinteillä, Amatsonian alueen sademetsissä. Viljelyalueet vaihtelevat 1200 metristä 1800 metriin. Perussa ja Ranskassa myönnetyt kansainväliset tunnustuspalkinnot ovat takeena Gran Palomarin erinomaisesta laadusta.

Gran Palomarin hienonhienon maun salaisuus piilee sen alusta loppuun tarkasti valvotussa tuotantoketjussa, joka alkaa Perun kahviviljelmiltä ja päättyy Suomeen. Täällä kahvi paahdetaan tuoreena ja pakataan hellävaroen ja taidolla.

Erinomaisen laadun lisäksi tätä kahvia viljellään luonnonmukaisesti ja myydään reilun kaupan periaatteella. Nämä ominaisuudet tekevät Gran Palomarista yhden vetovoimaisimmista kahveista Suomessa ja muualla maailmassa.

Ekosopissa

Vaalea paahto

Pehmeä paahto on paahdettu suomalaiseen paahtomakuun ja muistuttaa maukkaita perinteisiä vanhanajan kahveja.

  • Soveltuvuus: suodatinkahviksi sekä ranskalaiseen pressopannuun.

Tumma paahto
Herkullista tummaa erikoiskahvia, jossa maistuu hyvin erikoiskahvin täyteläinen maku.

  • Soveltuvuus: suodatinkahviksi sekä ranskalaiseen pressopannuun että pannukahviksi.

Espresso
Gran Palomar espresso organico on miellyttävän savuntuoksuinen erikoiskahvi, jonka maku on tasapainoinen.

  • Soveltuvuus: Espresso, cappuccino, lattekahvit ja ranskalaiseen pressopannuun.

GP_espresso.jpg

Ekosoppi avoinna ma-pe 10-18 la 10-15

puh 044-3215 247

Piristystä ja virkistystä Ruusunjuuriteestä!

3.6.2009 21.22 | ekosoppi | Artikkeli

20090603_3web.jpg

Kotimaiset “Pyhän Olavin”  luonnonyrtit, yrttiteet, maustesekoitukset sekä kylpy/löylytuoksut löydät nyt Ekosopista.Tuotteiden lähtökohtana on korkealaatuiset kotimaiset raaka-aineet, puhdas luonto sekä pitkät valoisat yöt.Tuloksena ylivoimainen maku ja tuoksu, jolloin keinotekoisia aromiaineita ei tarvita.

Väsymyksen yllättäessä

Ruusujuuritee

Ruusujuuri
Vadelmanlehti
Maitohorsmankukka
Maitohorsmanlehti
Koivunlehti

Hauduta 10 min. 1-2 tl / muki. Erittäin piristävä ja virkistävä yleistee. Tarvittaessa makeuta hunajalla.

Unentuloa helpottamaan

Herttuattaren hyvä uni

Maitohorsmanlehti
Vadelmanlehti
Horsmankukka
Piparminttu
Sitruunamelissa
Humalankäpy
Meirami

Herttuattarella oli hankaluuksia rauhoittua nukkumaan vieraissa paikoissa, varsinkaan kolkoissa kivilinnoissa. Onneksi hän muisti aina pitää mukanaan pussillista yrttejä, joista palvelijatar keitti hänelle makoisan hunajalla makeutetun juoman illan tullen. 1 tl teetä mukilliseen vettä riittää, kun muistaa hauduttaa 5-10 min. Kauniita unia ja oman kullan kuvia!

Tueksi painonpudotukseen ja nesteenpoistoon

Kuningattaren kevennys

Hiostettu vadelmanlehti
Koivunlehti
Maitohorsmanlehti
Väinönputkenlehti
Peltokorte
Fenkolinsiemen
Japaninminttu
Juolavehnänjuuri
Mesiangervon kukka
Persilja
Voikukanjuuri

Kuningattaren uhkeus oli hovissa suuri puheenaihe, mutta mielessään hän tuumi : ”liika on aina liikaa”. Tanssiminen oli käynyt tukalaksi kun minkkiviitan alla muodot lisääntyivät lisääntymistään. Hän muisti vanhan kuningataräidin yrttiperinnön, kävi kätköillään ja aloitti kuurin. Taas elämä oli kuin tanssia vain ja hovi ihasteli kaunotarta. 1 tl mukilliseen vettä riittää. Hauduta 5-10 min. ja nauti.

Pyhän Olavin yrttimausteet on suunniteltu suomalaiseen makuun. Ne eivät sisällä suolaa (paitsi tietenkin yrtti- ja maustesuola) eivätkä mitään lisäaineita, joten ne soveltuvat myös käytettäväksi lasten ruoanvalmistukseen.

Kalamauste
Sitruunamelissa
Basilika
Ranskalainen rakuuna
Tilli
Ruohosipuli

Tällä mausteella kruunaat kalan! Sen pirteän sitruunainen aromi ja ripaus syviä yrttien aromeja tuovat kalan parhaat puolet esiin. Sopii erityisesti lohikalojen maustamiseen. Kokeile myös kalakeittoon. Ei sisällä suolaa. Lisää ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa, jolloin aromit säilyvät parhaiten. Voit tehdä yrttiseoksesta myös maittavan marinadin.

Kasvis-/salaattimauste
Basilika
Oregano
Timjami
Salvia

Tomaatti, paprika, kurkku, kesäkurpitsa yms. kasvikset ja niistä valmistetut ruoat ja salaatit saavat tästä aromikkaasta yrttimausteesta makuhermoja hivelevän maun. Ei sisällä suolaa.

Sipulisekoitus
Purjosipuli
Sipuli
Ruohosipuli

Maukas ja monikäyttöinen joka kodin sipuliseos. Käytä esim. liha-, kala-, broileri- ja kasvisruokiin. Myös keitot, kastikkeet, padat, piiraat ja pizzat saavat sipuliseoksesta täyteläisen ja herkullisen lisän.

Nauti -ilman lisäaineita!Nauti yrttikylvystä saunassa tai suihkussa. Laita yrttipussi kuumaan veteen  (pesuvati) ja anna liota n 20- 30 min. tee itsellesi sopivan lämpöinen kylpy/pesuvesi. Kastele pesukinnas yrttivedessä ja levitä vartaloosi ihana yrttien tuoksu ennen ja/tai jälkeen saunan. Et tarvitse saippuaa yrttikylvyn kanssa,ainoastaan huuhtelu riittää. Nauti ihollasi yrttien hoitavasta vaikutuksesta. Kuivata pussi, voit käyttää 1 -2 kertaa.
Teksti lainattu Savonlinnan yrttipajan sivuilta.
Ekosoppi avoinna ma-pe 10-18 la 10-15

puh 044-3215 247